Akatistos

Akatistos on hymni, joka on omistettu jollekin Pyhän Kolminaisuuden persoonalle tai jollekin pyhälle henkilölle tai asialle taikka tapahtumalle. Nimi 'akatistos' tulee kreikasta, jossa 'akathistos' tarkoittaa 'ei istuen'. Nimitys johtuu siitä, että akatistos-hymnit on tapana laulaa seisoen (palveluksen aikana voi kuitenkin myös istua, jos ei jaksa seisoa).

Ensimmäinen akatistos laadittiin Jumalansynnyttäjälle 600-luvulla Konstantinopolin vapauduttua vihollisten piirityksestä. Myöhemmin akatistoksia on kirjoitettu lukuisia, mm. Suloisimmalle Herrallemme Jeesukselle Kristukselle ja lukuisille pyhille.

Akatistoksessa on 13 osiota, jotka toistuvat samanlaisen kaavan mukaisina mutta erisisältöisinä. Lauletut ja luetut osuudet vuorottelevat. Akatistos luetaan ja lauletaan kirkossa usein jonkun vuorokauden kiertoon liittyvän palveluksen (kuten ehtoopalvelus, ehtoonjälkeinen palvelus tai aamupalvelus) yhteydessä, mutta akatistos voidaan lukea ja laulaa myös erillisenä akatistospalveluksena. Akatistos voidaan toimittaa kirkossa tai kotona, ja akatistoksen voi lukea ja laulaa myös maallikko.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Suurenna tekstiä Tekstin oletuskoko Pienennä tekstin kokoa